It feels very strange to write my blog lying on a couch at my childhood home... But my last weeks in Yaroslavl, as the spring in general, are something that I look back to with a smile on my face. And I miss it all already.
Viimeisellä viikolla Suomi alkoi jo muistuttaa olemassaolostaan: baarissa soitettiin Ville Valon esittämä Jykevää on rakkaus, ja kirjakaupan kassalla myytiin tupla-patukoita. Yep, kirjakaupan... Mistään supermarketeistahan näitä ei kyllä löydä vaikka kuinka hakis :D
During the last week I saw many signs of Finland already. First they played a Finnish song in my favorite bar and then we found this Finnish chocolate bar in a bookstore. Yes, bookstore :D you couldn't find these even in the biggest supermarkets in Yaroslavl.
Veikkaan et tän kämpän mummeli saattaa tarjota parit pullat...
I bet that this granny living in this flat has some buns there... :D
Oh sweet Georgian wine!
Toin Georgian reissulta söpön suipon pullon paikallista punaviiniä, ja tuo pullo oli odottanut oikeaa hetkeä jo yli kuukauden. Oltiin odotettu juhlanaihetta, mutta lopulta tuumattiin, että jokainen uusi päivä on juhla itsessään. "Tuhotaan se!" Valja sanoi, ja ei muuta kuin tuumasta toimeen :D
I brought a cute bottle of red wine from Georgia and it had been standing at the table for more than a month. We had been waiting for some reason to celebrate, but then realized that every new day is a celebration and opened it. "Let's destroy it!" said Valja, and that's what we did :D
Älkääkä kysykö mikä mulla on päässä... Mun hieno "turbaani" :D Pientä levottomuutta havaittavissa kun en ees tajunnut et jätin tuon päähän. Valja luuli, että olin käynyt suihkussa ja kuivatin tukkaa.
And don't ask me what I'm wearing... my cool "turban" :D It's an obvious sign of unrest since I didn't even realize that I actually didn't take it off. Valja thought it was a towel and I had washed my hair haha.
Tulevan maratonin takia pidin pääni ja kieltäydyin juomasta tilkkasta enempää. Kaadoin pullon viimeiset lirut Valjalle ja Katjalle, mutta Valja sanoi, että vielä irtoaa 20 tippaa pullosta munkin lasiin.
Because of my marathon I kept my head and refused to drink more than just a little bit for the taste. I poured the rest of the bottle to Katja and Valja, but Valja said that even though the bottle is empty you can still get 20 drops out of it to my glass.
Ja niin sitä alettiin laskemaan... Yksi... Kaksi... Kolme... Ja tulihan niitä, just se 20 :D
And so we started counting... one... two... three... and she made it, exactly 20 drops :D
Vietettiin Jannen vimeistä päivää Jaroslavlissa rauhallisissa merkeissä kierrellen eri kuppiloita.
We also spent Janne's last evening in Yaroslavl surprisingly peacefully visiting different places.
Terassikelit - kuten näkyy! :D
Perfect weather for sitting on a terrace, as you can see :D
Jussina mulla oli tapaaminen Leninin patsaan luona. Taitaa muuten olla yleinenkin kohtaamispaikka, sillä näin aika monta hermostunutta nuorta miestä pyörimässä patsasta ympäri...
On Midsummer's eve I had a date and we met by Lenin's statue. I suppose this place is a common meeting point, since I saw many young guys walking around Lenin very nervously...
Jaroslavlin punainen tori ja meidän bussi saapumassa pysäkille. Tää tori on ehkä vähän erilainen kuin Moskovassa :D
The Red Square of Yaroslavl, a bit different than in Moscow, right? :D this bus is the one that we used to take.
Tulipahan käytyä vähän kauemmillakin huudeilla - Braginossa. Sieltä löytyi kainalopaikka =)
And finally I made it to Bragino, which is one of the suburbs. Found someone special there =)
Happy birthday, Marina!
Eräänä sunnuntaina vietettiin Marinan synttäreitä Volgan toisella puolella metsässä. Kuvanottohetkellä odotettiin asuntolasta lisää porukkaa saapuvaksi.
On Sunday we spent Marina's birthday in the woods, on the other side of Volga. In this picture we are waiting for some people to come from the student dorm.
Juhlaseuruetta pöydän äärellä.
Our company around the picnic table.
Ja shashlikit paistumaan :)
And of course some shashlik!
Mashan ja Tanjan slaavikyykky-näyte :D
Masha's and Tanya's slavsquat :D
Meikän shashlikit, ette koske!
My shashlik, you ain't gonna touch!
Annettiin Katjan kanssa Marinalle lahjaksi valokuva-albumi, johon olin teetättänyt kuvia meidän yhteisistä hetkistä tän kevään aikana. Itku pääs sekä lahjan antajalla että saajalla...
We gave Marina a photo-album as a birthday present. I put there some photos that we had taken during the spring. Giving this to her made us very emotional and we both cried :D
Marina kertoo tarinoita kuvien takaa :)
Marina telling stories behind the pictures
Shashlikit pääs oikein kunnolla tulisille hiilille kun grillihommat ei menny ihan niinku strömssössä :D
At least our shashlik was properly cooked since we had a little accident there with our grill :D
Nicolas on harrastanut miekkailua, ja pääsinkin hänen oppiinsa. Ei muuten oo yhtään niin helppoa kuin mitä vois kuvitella! Aika äkkiä häviäisin mun paniikinomaisella huitomisella :D
Fencing is one of Nicolas's many hobbies and he taught me some basics. It is a lot harder than what I had imagined! I would lose very quickly by using my own tactics :D
Ei paljon naurata
Serious business
Kauniita tyttöjä
Beautiful girls
Ja maljapuheita
Making toasts
Pantomiimi-leikkejä
Pantomime games
Ja kun kukaan ei arvaa... :D
And when nobody gets what you're trying to say... :D
With Nicolas
Istuttiin kerran myös iltaa Katjan kämpillä. Katjan poikakaveri on kova graffiti-harrastaja ja hän onkin koristellut Katjan seinät, on muuten hienot! Nicolas esitteli meille balalaika-taitojaan, on muuten melkonen talentti tämä kaveri :) pääsi myös paikallis-tv:hen balalaika-tuntiensa ansiosta.
We were chilling out at Katja's place. Her boyfriend is a graffiti artist and he has painted her walls, they are super cool! Nicolas showed us his balalaika-skills, this guy is a real talent in many fields. He was also interviewed for local tv :)
Kissaakin miellytti.
Cat was loving it too!
Viimeisten viikkojen sää tarjosi yllätyksiä :D Tosi rankat sadekuurot pääs välillä yllättämään.
Weather was really surprising during the last two weeks. First pouring rain and after few minutes sun comes out, crazy!
Pose for second hand
Viimeisten viikkojen aikana päästiin osallistumaan myös Katjan projektiin: kirpputorien mainostamiseen Jaroslavlissa. Jos ei tällä kuvalla myy second handia niin ei kyllä millään :D
We participated in Katja's project for promoting second hand in Yaroslavl. Katja is very talented photographer and if this photo doesn't make you buy second hand then I don't know what would!
Katja on niin kaunis!
Katja is soooooo beautiful!
Ja kyllä mustakin neiti kuoriutuu kun vähän kaivaa :D
And there is also a lady inside me, hidden somewhere :D
Ja komea Nicolas :)
And our handsome Nicolas
25 and fabulous!
Viimeisellä viikolla rakas vaihtosiskoni Katja täytti 25-vuotta. Kun ei miehet älyä ostaa kukkia, niin Masha kyllä hoitaa! Synttärikaffit nautittiin tietty Travellers coffeessa.
During the last week my dear german-russian sister Katja had her birthday. I bought Katja a beautiful rose and of course we went to Travellers to have some cake and coffee...
Ja olipa seuranamme myös Nicolas.
And Nicolas joined us too.
Valja oli tietysti myös laittanut pöydän koreaksi. Hän halusi leikata kakun keskellä olevan ruusun kokonaan Katjalle :D pikkuinen kakkupala!
When we went back home Valja had also done her best:) She wanted to cut that "rose" in the middle for Katja. Pretty big piece of cake, I'd say :D
Isn't she lovely? <3
Girls's night out - Tanya's bachelorette party
Viimeisenä iltana juhlittiinkin sitten Tanjan polttareita. Pukukoodina oli farkut, raitapaita, kiharat ja huntu :D oli kyllä huisin siistiä!
On my last evening in Yaroslavl we had Tanya's bachelorette party. Our dress code was jeans, shirt with stripes, curly hair and a veil. We had such a great time!
Невеста - eli morsian. Ja Jaroslavlin kaunein sellainen :)
Невеста= a bride. And she was the prettiest bride in Yaroslavl :)
Lahjat miellytti :D
Tanya liked her present :D
Sweet!
Ja myös Nicolaksen pieni tanssiesitys sai loistavan vastaanoton :D Ai että tällä jätkällä on pokkaa! Enempää kuvia en tästä sessiosta jaa ;)
And Nicolas' little performance was amazing! This guy can do anything with his poker face :D
Venäjän vaikutukset alkaavat näkyä uhkaavasti :D huntu ja essu päällä keittiössä, hupsista.
Russia's effect on me can be seen already... someone caught me in the kitchen, wearing a veil and an apron :D
Time to say goodbye
Viimeinen ehtoollinen Jaroslavlissa Oljan ja Katjan kanssa
Last dinner with Olja and Katja
Käytiin myös Podbelkassa heittämässä heipat Denisille, valitettavasti hänen vaimonsa Margo ei ollut paikalla. Podbelkaan seinää koristaa monien muiden teosten lisäksi Noahin piirtävä kuva, jossa on minä ja Katja. Ollaan pala historiaa =)
We also went to Podbelka to say goodbye to Denis. Unfortunately her wife Margo wasn't there :( This picture is hanging on Podbelka's wall, Noah drew it once when we were hanging out there. Katja is in the black t-shirt and I'm on her left side :) We are a part of history!
Lähtöiltana saatiin asemalle kunnon saattue ja täytyy sanoa, että itkin kuin vauva. Ja vielä kun Semenkin tuli yllärinä asemalle, enkä ollu nähnyt häntä aikoihin. Junan lähtiessä Valja oli viimeinen, joka juoksi rinnalla :D Ai että mikä super-nainen <3 Kiitos kaikille kun tulitte, paras mahdollinen lähtö!
We had quite a group at the station... I had been crying all day and this made it only worse :D Especially when I had no idea that Semen would be there and I hadn't seen him for ages. When our train started to move Valja was the last one running next to our window. Our super-woman<3 Thank you everybody for being there! You are the best.
Itkut tyynnytettiin tytöille tuttuun tyyliin - suklaalla :D heti helpotti!
Katja knew how to calm us down using the old familiar method - chocolate! Instant relief once again :D
Aamupalalla Pietarissa. Vain Venäjällä saat aamukahviisi 2 pilliä ja alastoman naisen muotoisen drinkkitikun :D
Having a breakfast in Saint Petersburg. Only in Russia you can get your morning coffee served with two straws and a stick with woman's shape :D
Marathon on a way back home
Lauantaina illan päälle kävin Sportivnaja-asemalla hakemassa sunnuntain juoksua varten numerolapun. Pikkasen meinas alkaa hirvittään kun tajus mihin sitä on taas kinttunsa laittamassa :D Etenkin kun kevään treenit ei olleet mitenkään järjestelmällisesti toteutettu...
On Saturday I visited a sport center that was located close to Sportivnaya metro station. I needed to get some stuff for my run and seeing my name on that list made me understand what I was about to do. To be honest it made me really worried, cause I hadn't been practicing systematically during the spring.
Osallistujille oli myös "pasta party". Aika aneemista meininkiä, mutta kyllä tuosta hiilareita varmasti irtos!
Participants had an opportunity to join "a pasta party". I wasn't too impressed by this meal but at least it included carbs :D
Ja pienet paniikki-poset siinä sitten :D
My "I'm-so-screwed-pose" :D
Jannekin oli Pietarissa, joten käytiin porukalla illastamassa ennen aamun suurta haastetta.
Janne was in Saint Petersburg too, so we met for dinner.
Sunnuntaiaamun maraton ei ois voinut alkaa hienommista maisemista - lähtö tapahtui nimittäin Palatsiaukiolta. Oon niin kiitollinen Katjalle läsnäolosta, nostatti mun fiilistä ihan hulluna :) 3h yöunien jälkeen usko todellakin oli horjua :D Nauratti kyllä tuo aamu 9.00 startti, sillä en oo varmaan koskaan käynyt niin aikaisin lenkillä :D
Marathon couldn't have started in any better place: Palace Square. I can't thank Katja enough for being there, it really gave me strength. And after 3 hours of sleep I was really lacking faith :D Marathon started at 9.00 am and I think for me it was the earliest run ever :D
"Lämmittele vähän!" Katja kannusti ja meikä ihan posettamisen takia veti parit venytykset :D Lämmittelyt jätin suoraan ammattilaisille - eiköhän sitä 42km aikana ehdi lämmetä enemmän kuin tarpeeksi :D
"Hey, warm up a bit!" said Katja and I stretched couple of times just for the picture :D I left warm ups for professional runners, I was pretty confident that next 42 kilometers would be enough to make me warm :D
Tässä mitään talvipalatseja naamakuvaan tarvita :D
No need for winter palace in our pic :D
White nights-maratonissa juostiin joko kokonainen maraton tai vaihtoehtoisesti 10km reitti. Maraton oli siitä spesiaali, että siinä reitti juostiin vain kerran. Usein näissä tapahtumissa matkavaihtoehtona on nimittäin myös puolikas, ja kokonaista juoksevat taittavat saman reitin kahdesti. Sain siis verestää kesän 2012 muistoja juoksemalla ympäri kaupunkia oikein huolella.
In White nights marathon you could choose between 42km and 10km routes. In the whole marathon we ran the route only once and it was very cool! In this kind of events they often have also half marathon and people running a whole one take that route twice.
Koitin viritellä taistelutahdon kohilleen :D
Trying to find my inner fighter :D
Mutta Katja salakuvasi hermostuneet sormet:D
Busted! Katja caught my nervous fingers...
Ja olihan meitä muutama - kaikki juoksijat lähtivät yhteislähdössä. Molemmille matkoille ilmoittautuneita oli yli 2000, joten tungosta riitti. Itse lähdin sen verran hänniltä, etten edes kuullut lähtölaukausta :D Edessä olevan massan alkaessa liikehtiä porukka harppasi innolla ekat juoksuaskeleet, jotka loppuivat ruuhkan takia kuin seinään. Ympäriltä kuului pieniä naurun hörähdyksiä :D intoa ainakin löytyi!
And as you can see, I wasn't the only one there. All the runners started at the same time, and since there were over 2000 participants in both categories, the square was crowded. I was standing quite far from the start line and didn't even hear the launch. People were eager to run right from the beginning at it was funny how we took few steps and then stopped since there was no chance to move :D
Kympille ilmoittautuneet ottivat vähän tsillimmin
10km runners took it a bit easier
Tsempit ja matkaan!
Wishing good luck
And here we go!
Tässäpä itse maraton-reitti kartalta. Aika kattavasti tuli Pietaria kierrettyä :) Mun juoksu itsessään oli aika jännä, sillä mun juoksutempo vaihtui impulsiivisesti ja vaikka kuuntelin musiikkia koko matkan, en muista paria kappaletta lukuunottamatta yhtään, mitä tuli kuunneltua. Aika pelottavaa oikeastaan... semisti juoksupäissään :D
Suunnitelmanani oli lähteä tavoiteaikaan 4h 30min juoksevan "jäniksen" ryhmään. Lähdössä en kuitenkaan löytänyt kyseistä porukkaa, joten päätin sitten mennä vain itsekseni. Muutamien kilometrien jälkeen Janne oli kannustamassa mua pariin otteeseen, ja se kyllä nostatti fiilistä. :) Kiitos!
And here is the map of the route we ran and as you can see, we got to see many places in St. Petersburg :) this run was special to me in many ways, my tempo was very impulsive and even though I was listening to music all the time I can remember only couple of songs that I listened to. It's quite scary actually :D talking about real runner's high!
I had planned to start together with the group whose target time was 4:30. However, I could't find them at the start so I decided to run by myself. After couple of kilometers I saw Janne and his support gave me energy:) thanks!
Kun kohtasin Jannen ja Katjan Nevan rannalla
When I met Janne and Katja by Neva river
Puolimaratonin kohdalla huomasin, että ohitin vasta silloin 4:30 ryhmän. Olin koko ajan luullut juoksevani hieman heidän edellä, joten pieni "paniikki" nousi pintaan, sillä salaa toivoin alittavani viime vuoden ajan (4h22min). Pistin vauhtia masinaan ja Nevan rannalla näinkin Jannen ja Katjan. Fiilis nousi tietysti kattoon ja juoksu Nevskin varrella oli yhtä hurmoksen aikaa. Hulluna kannustavia ihmisiä, jotka huutelivat ja heittelivät highfiveja. Porukkaa tuli jatkuvasti selkä edellä vastaan ja matka 28km - 35km välillä suorastaan lensi. Muistan elävästi kun Ploschad Vostanyalla koko liikenne oli pysäytetty poliisien toimesta ja tuntui hullulta, että se kaikki oli meidän vuoksi. Aika kuningas-fiilis oli ravata halki liikennettömän aukion, joka normaalisti ei ole hetkeäkään tyhjä.
When I was crossing the half marathon point, I saw that I just ran pass the group of 4:30 target time. I thought that I was a head of them all the time so at this point I started to panic because I secretly wish to run faster than my first marathon (which took me 4:22). I started to run faster and soon saw Janne and Katja by Neva river. That of course gave me a real boost and running at Nevski prospekt (the main road) was the best part of my run. The center was full of people and many of them were very supportive: smiling, encouraging, clapping hands and giving highfives. Between 28km and 35km I passed many runners and time just flew. I remember how police had stopped all the cars at Ploschad Vostanya and it felt crazy that such a busy square was totally empty only because of us. Made me feel like a king :D
Tämä kuva on 30km kohdalta. Just laitan uutta biisiä soimaan ja ilmeestä päätellen kyllä lähtee :D On tunnustettava, että Cheekille kuuluu aika iso kiitos siitä, että maaliin selvisin. Sitä jätkää ei kyllä kuuntele ku ehkä (juoksu)päissään, mutta semmonen skumppaa-naisia-autoja-täältä-mä-tuun-pois-alta-uho keventää askelta kummasti.
Vaan niinhän sitä sanotaan, että maraton alkaa oikeasti 30km jälkeen. Vuosi sitten en kokenut 30km seinää, mutta nyt aloin tuntemaan heikotusta 36km jälkeen. Olin viimeiset pari viikkoa Yaroslavlissa etsinyt glukoosi-tabletteja juoksua varten, mutta koska niitä ei löytynyt, päädyin ravitsemaan itseäni juoksun aikana suolalla, parilla "vitamiinitabletilla" ja parilla karkilla :D (pro-meininkiä heheh). Geelit tuntuu hölskyvän mahassa, joten jätin suosiolla ne pois. Järjestäjien toimesta juomapuoli oli enimmäkseen vettä, ja urheilujuomaa tarjottiinkin vain yhdellä pisteellä, kokista toisella. Jano vaivasi useaan otteeseen etenkin viimeisen 12km aikana, ja se sai mut vähän huolestuneeksi.
This picture was taken at the 30km point. I'm just choosing a song and apparently it's a good one :D But as they say, marathon really begins after 30 kilometers. During my first marathon I didn't face the "30kilometer's wall", but this time it hit me after 36 kilometers. I couldn't find glucose tablets for my run in Yaroslavl (and I'm not used to taking gels), so I had only salt, small candies and couple of vitamin pills with me, very pro haha :D At service point they offered sport drink and coke only once, and rest of the time just water. (Of course they had also bananas, raisins, bread, pickles, but eating while running is not for me). During the last 12 kilometers I felt very thirsty all the time and it made me worried.
(Picture: Vadim Kantor)
Viimeiset 7 kilsaa taitettiinkin Nevan rantaa. Reitti oli mulle tuttu parin vuoden takaa, ja aika kuolettavan tylsä pitkine suorineen. 36km kohdalla se sitten tapahtui: vaikka hiki virtasi norona, niin yhtäkkiä mua alkoi palelemaan hulluna. Koko iho meni kananlihalle ja suorastaan hytisin. Janotti myös tosi paljon, ja ees pienen pieni imeskeltävä karkki ei tuntunut liukenevan suuhun millään. Nestehukka, energiavaje, ylikuumentunut keho... Tiedä sitten mikä noista iski.
Kuvittelin mielessäni aikaisempia 6km mittaisia lenkkejä, sitä, kuinka lyhyt matka onkaan kyseessä. Ei auta. Päähän alkoi puskea ajatus, että mitä jos en vaan jaksa oikeasti. Vaikka jännitin ja hieman pelkäsinkin juoksua etukäteen, luovuttaminen ei kuulunut missään vaiheessa suunnitelmiin. Jossain vaiheessa heikotti niin paljon, että päätin ottaa pari kävelyaskelta. Se itsessään tuntui jo luovuttamiselta, sillä olin päättänyt, että vaikka vauhti olisi etanamaista, niin juosten mentäisiin loppuun saakka. Kävely tuntuikin vielä kamalammalta ja tunsin todella, kuinka päässä pyöri. Päätin jatkaa juoksua. Kanssajuoksijoista osa meni ohi, osa tuli selkäedellä kävellen vastaan ja osa venytteli tien reunassa kramppaavia jalkoja. Pysähdyin antamaan yhdelle miehelle suolaa. 38km kohdalla meinasi päästä itku, sillä luulin vastassa olevan jo 39km merkki. Pari kävelyaskelta väliin, sitten taas juoksin ohittaneita kiinni. Jossain 40-41km kohdalla vastassa oli hulluna kannustajia erilaisten tsemppaavien kylttien kanssa, ja jono highfiveja heittäviä nuoria sai jopa naurun huulille. Onneksi tarjolla oli myös vettä, ja silloin tiesin, että loppuun asti mennään.
The last 7km we ran by Neva. I was familiar with the route since I used to run it in summer 2012 when I lived in Saint Petersburg. This road is straight and very boring and by the time I reached 36km I faced my "30km wall": even though I was sweating I suddenly started having goosebumbs all over my body. I felt dizzy, thirsty and I was freezing. Maybe it was dehydration, lack of energy, overheating of my body.. who knows. But it really felt like shit :D I tried to think of 6 kilometer runs and how short distance that really is. It didn't help. I started to think that what if I actually just can't finish this. Even though I had been worried about my run beforehand, giving up was never part of my plans. At some point I felt so terrible that I had to walk for few meters and that already felt like giving up, since I had decided that whatever comes I wouldn't walk. Walking made me feel even more dizzy so I decided to carry on running. At this point many runners ran pass me, many were walking and some of them were stretching their cramping muscles. I stopped and gave salt to one guy who was sitting and giving a massage to his cramping leg. By the time I saw 38km sign I almost started to cry because I thought it would be 39km already. I walked few meters again and then ran after the people that had passed me. At some point between 40km and 41km I saw a big group of people holding encouraging posters and giving highfives and it made me even laugh. They also had water, and at that point I knew for sure that I was going to finish this run.
(Picture: Tatiana Tolok)
"Maali on lähellä"," Hymyile, sinä itse halusit tätä!", "Juokse niin kuin olisit varastanut jotain", "Kipu on ohimenevää, tulokset jäävät!"
"Finish is near", "Smile, you wanted this!" "Run like you stole something", "Pain will go away, results stay!", "You run cool, stranger!"
41km kohdalla hymyilin vieressä juoksevalle nuorelle miehelle, ja aloimme juttelemaan. Hän oli kotoisin Kazakstanissa, ja taittamassa ensimmäistä maratoniaan. Tämä kaveri oli ilmoittautunut juoksulle 2 viikkoa sitten. Hän valitti kramppaavia jalkojaan ja minä puolestani kerroin hänelle kuolevani, (drama queen-palkinto menee sitten mulle, kiitos :D) Päätimme juosta yhdessä loppuun asti. Kaartaessamme takaisin Palatsiaukiolle ihmispaljouteen kuulin kannustavia huutoja "vielä vähän!", nostin peukun pystyyn ja naurahdin. Vielä vähän...
Näin maaliviivan luona tikittävän ajan "4:24", kirosin ja aloin toivoa parempaa nettoaikaa. Ennen viivaa kazakstanilainen juoksukaverini ehdotti, että ylittäisimme maalin käsi kädessä. Eipä siinä sitten kun kädet yhteen ja kohti taivasta! :D Aika söpöä. Maaliviivan jälkeen onnittelimme toisiamme ja joku sujautti osallistumis-mitalin kaulaani. Päässä heitti ja hapuilin vesimukien luo ja mietin, että nyt ei saa istua, koska muuten en pääse ylös. (niin kävi viime vuonna, hahah). Hirveä helpotus ja tunneryöppy puski päälle ja purskahdin itkuun. Maraton on kyllä pitkän matkan lisäksi matka itseensä ja omille äärirajoille. Missään muualla en oo niin lyhyessä ajassa tuntenut vastaavaa tunteiden kirjoa. Se on ainutlaatuista.
At 41km I smiled to a guy running next to me and we started talking. He was from Kazakhstan and just about to finish his first marathon, to which he had signed up for only 2 weeks before. He complained about his cramping legs and I told him that I'm dying...(and the drama queen award goes to Masha :D). We decided to run together till the finish line and running through crowded Palace Square once again was amazing! Only few steps left...
Timer above the finish line showed "4:24", DAAAAMNNN! I started hoping that my netto time (the time I crossed start line) would be better. Just before the finish line my runner friend suggested that we could cross that line hand in hand, and so we did :D that was very cute haha!
After finishing we congratulated each other and someone gave me participant's medal. I desperately started to look for something to drink and said to myself that I shouldn't sit down, (since last year my mom had to lift me up after that, haha). Suddenly I realized that it was over now and I felt so relieved and proud that I started to cry :D Marathon is not only a long journey but also a journey into yourself and to your limits. I have never felt so many strong and different emotions in such a short time. It is just remarkable.
Ja tältä näytin kun löysin Jannen ja Katjan :D Ja onneksi mun nettoaikakin oli 4:20 eli 2 minuuttia nopeampi kuin viimeksi ;)
And this is what I looked like when I found Janne and Katja. And luckily my netto time was 4:20, so 2 minutes faster than last time ;)
Last supper in Saint Petersburg - in a Georgian restaurant, of course:)
Janne and Katja :)
Niin päiväni Jaroslavlissa ovat luetut. Kirjaimellisesti, hehe :D Tässä seison monia kokemuksia rikkaampana ja kiitollisena jokaisesta hetkestä ja uudesta ystävästä ja tuttavuudesta, jonka matkan aikana tapasin. En löydä tarpeeksi sanoja kuvaamaan, miten siistiä mulla teidän kanssa oli ja miten paljon ikävöin jo nyt. Suurkiitos myös kaikille kanssani matkaa tehneille siellä ruudun takana, toivon, että tekin oivalsitte jotain uutta tästä idän ihmemaasta matkassani. Ja vastauksena jo usein kysyttyyn kysymykseen siitä, palaako Masha vielä Venäjälle, voin takuuvarmasti sanoa, että palaa. Mitä enemmän pääsen sisälle kulttuuriin kielen kautta, sitä syvemmälle siihen tahdon sukeltaa. Vielä ei pohjaa näy, ja tällä hetkellä tunnen olevani riivatumpi kuin koskaan. Ja se tuntuu hyvältä, suorastaan kutkuttavalta. ;)
And so my days in Yaroslavl are over... After many new experiences and new friends I can't find words to describe how grateful and happy I'm and how much I miss you all already. I would also like to thank you, who took this journey with me through my blog. I hope you discovered something new about Russia together with me. I've been asked several times already if I still want to go to Russia, and to all of them who are curious about it, my answer is yes, definitely. The more I learn about Russia's culture through the language, the more I want to know. My blog is called "possessed by Russia" and right now I feel more possessed than ever. And you know what? It feels damn good ;)
<3:Masha
ps. my homecoming was pretty sweet, thanks to my mom;)
